Autolla Baltiaan ja Koillis-Puolaan


Autolla Baltiaan ja Koillis-Puolaan

Tuotenro: 70800
Hinta jäsenille: 26,00 €
Normaalihinta: 34,00


Tammikuussa 2016 julkaistu kirja on mielenkiintoinen opas matkailuun Baltiassa ja Koillis-Puolassa.

Autoliiton edellinen Baltia-opas ilmestyi yli vuosikymmen sitten. Palautteesta päätellen päivitetyn tiedon tarve on jo suuri – onhan Baltiassa ehtinyt tapahtua matkailijankin kannalta merkittäviä muutoksia tänä aikana. Tärkein muutoksista on kolmen maan siirtymiset euroon.


Eteläiset naapurimaamme ovat olleet jo pitkään suosituimpien autolomakohteidemme joukossa. Jäsenpalautteen perusteella Autoliitto päätti lisätä kirjaan myös osan pohjoista Puolaa. Näin ollen lukijan käsissä on tietoa alueesta, joka ulottuu Tallinnasta Varsovaan ja Gdańskiin saakka.

Kirja kertoo automatkaa suunnittelevalle muun muassa maiden matkailualueista, erilaisista nähtävyyksistä ja kohteista sekä suosituimmista reiteistä. Kirjassa on myös päivitetty Via Baltica -osuus, runsaasti alueen historiaa, nykypäivän faktatietoa sekä mielenkiintoisia tausta-artikkeleita. Automatkailijoille ajantasaista ja täsmällistä tietoa liikenne- ja matkailumääräyksistä löytyy kirjan loppuosasta. Sivuja 168.

 

Matkailualueet            Baltia ja Koillis-Puola jäsenneltyinä 13 suuralueeksi
Kohdekuvaukset        Runsaat 80 kohdetta saa perusteellisen esittelyn
Teema-artikkelit         Taustatieto avaa maiden menneisyyttä ja nykypäivää
Via Baltica tänään      E67-tien päivitetty reittiselostus Tallinnasta Varsovaan
Liikennetiedot             Tarpeellista ja hyödyllistä tietoa neljän maan liikenneoloista

 


Asiakkaat, jotka ostivat tämän tuotteen, ostivat myös

Euroopan tiekartasto 2016
18,90 € / 23,90 €
Baltia
11,50 € / 16,00 €

Selaa tätä tuoteryhmää: Matkailuoppaat